Arvostelussa Apple Watch Sport

apple-iphone-watchOdotukset oli Applen Watch -älykellosta aika suuret ja pettymys vielä suurempi. Tätä älykelloa on odotettu pitkään ja nyt kun se on ollut myynnissä jonkin aikaa, oli aika tehdä oma arviointi, onko kellosta muiden älykellojen seuraajaksi ja onko kello hankinnan arvoinen?

Apple Watchin käyttöönotto oli aika helppoa. Ensin määritellään itselleen, kummassa ranteessa kelloa haluaa pitää, tämän jälkeen piti tehdä synkronointi iPhonen ja kellon kanssa.

Omassa testissä musta Apple Watchin Sport 42mm– mallin ulkonäkö herättää kyllä mielenkiintoa. Ne, joilla on jo kokemuksia kellosta, sanovat odottavansa sen jo toista sukupolvea. Reaktio on mielestäni aika erikoinen joka kertoo omaa kieltää koko Apple Watchin onnistuneisuudesta ja varsinkin akun kestosta, joka on herättänyt keskustelua mediassa.

Applella on ollut nyt aikaa suunnitella kelloa, mutta ottaako Apple opikseen kilpailijoiden virheistä ja keskittyy kellon muotoiluun myös seuraavan sukupolven kehittämisessä. Akun kesto seuraavassa Apple Watchissa Applen mukaan on sama kuin ensimmäisessä mallissa.

Applelta on totuttu odottamaan viimeisteltyä, tunnistettavaa muotoilua. Apple Watchin kohdalla on sanottava, ettei kellon ulkoinen olemus täyttänyt tässä mielessä odotuksia. Design on jopa hieman tylsä, varsinkin jos pitää enemmän perinteisen rannekellon pyöreästä muotoilusta. LG, Huawei ja Motorola ovat onnistuneet tuomaan markkinoille tyylikkäitä, pyöreällä kellotaululla varustettuja älykelloja, jotka voi laittaa rinta rinnan perinteisten kellovalmistajien kanssa.

Apple Watch haluaa olla enemmän perinteisen älykellon näköinen kuin keskittyä pelkästään ulkomuotoon. Ehkä toisen sukupolven Apple Watch tuo meille muutakin kuin Applen pienet tekemät parannukset, ainakin akun kesto saisi olla parempi kuin nykyisessä mallissa.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.